Hanniina
| SYNTYMÄPÄIVÄ | 18.07.2006  | KOULUTUS | he A - 90 cm | KASVATTAJA | Heikki Rajamaa-Illman |
| ROTU + SKP | suomenhevostamma | PAINOTUS | kouluratsastus | OMISTAJA | Sanni S. |
| VÄRI + MERKIT | rt | MUUT LAJIT | western | KOTITALLI | Cecilié Stud |
| SÄKÄ | 160 cm | SAAVUTUKSET | - | REKISTERINUMERO | VH- |
ANNI - HYVÄLLÄ TUULELLA VOITTOON
Ostin Hanniinan kasvattajaltaan Nokialta 11-vuotiaana. Loistavan luonteensa ja tarttuvan pirteytensä ansiosta
koko talli ihastui tammaan välittömästi - myös kilpailutulokset olivat nopeasti loistavaa luokkaa hienon peruskoulutuksen
ja uran käynnistämisen Nokialla ansiosta. Haluan kiittää Annin kasvattajaa hienosta työstä!
Tallissa Anni on aina hereillä, vaikkei kunnon "pahoja tapoja" oikein löydykään. Jos ohi menee ihmisiä tai hevosia,
on tämä tamma ensimmäisenä huomauttamassa siitä ja hirnahtelemassa iloisesti ohikulkijoille. Karsinaan tullessa saa varoa,
ettei jää tervehtimään tulevan tamman alle, mutta alkuinnostuksen laskettua Anni on jo aika rauhallisesti. Harjapakkia tuodessa
tammalla on tapana ensin tepastella hetki ja sitten pysähtyä sopivalta vaikuttavaan paikkaan - liikkuminen siitä onkin sitten hankalampaa
saavuttaa (siksi kannattaa yrittää ohjata tammaa seisomaan hyvässä paikkaa niin, että pystyy kiertämään vielä toiselle puolelle
karsinaa). Harjaaminen on Annin lempitouhua, mutta silloinkaan ei neiti voi olla pukkailematta hellästi hoitajaansa. Kavioiden puhdistus
sujuu melko mainiosti, jollei ota sitä huomioon, että Anni ei jaksa tai halua itse kannatella jalkojaan ollenkaan niiden nostamisen jälkeen.
Varusteiden laiton aikana Anni ei millään malttaisi enää pysyä paikallaan ja yrittää päästä liikkeelle jo ennen kuin on nähnytkään satulaa.
Kumma kyllä tamma on oppinut jostain pullistelun jalon taidon - outoa sinänsä, että neiti kuitenkin yrittää parhaansa mukaan päästä nopeasti
ulos ja kentälle. Pilke silmäkulmassa tamma ähistää niin kauan, että ratsastajalta on varmasti mennyt hermot - erityisesti kilpailuissa kyseessä
oleva tapa on ärsyttävimmästä päästä; Annin ainoa paha tapa.
Kun päästään ratsastamaan, Anni on menevä ja ottaa avut vastaan herkästi. Pidätteiden kanssa saa olla täsmällinen ja muutenkin huolellinen.
Askellajit tammalla ovat kauniit ja ratsastettavuus on hyvä - sen kummempaa puurtamista ei oikeastaan tarvita, kuin että osaa ohjata tammaa oikein.
Kouluratsastuksessa tamma on menevyydestään huolimatta omalla alueellaan, sillä esteillä Annista tulee aikamoinen sählääjä. Valjakkoon totuttamisen
ansiosta Anni osaa myös olla kärryjen edessä melko moitteettomasti. Ylipäänsä tamman valttina voisi pitää hyväntuulisuutta lajissa kuin lajissa -
erityisesti kouluratsastuksessa lisääntyvä pieni keskittymisenpoikanen auttaa sitten antamaan loppusilauksen.
Ihmisiä kohtaan Anni on aina kiltti, ja sen vuoksi eläinlääkärin ja kengittäjän käynnit sujuvat aina sutjakasti. Lapsien seurassa Anni rauhoittuu
selkeästi ja sopii tarvittaessa myös talutusratsuksi. Muiden hevosten seurassa neidillä on tapana pitää hauskaa, oltiin sitten tarhassa tai laitumella
- kerran sitä vain eletään ja silloin täytyy hassutella!


Kuvien ottaja ei halua nimeään mainittavan.
Sivun tiedot eivät liity mitenkään kuvassa olevaan hevoseen.
HANNIINA sh-t, 160 cm |
i. Häntäheikki sh-o, 165 cm |
ii. Hulluttelija sh-o, 167 cm |
iii. Mestarihuijari sh-o, 165 cm |
iie. Rintiina sh-t, 169 cm |
ie. Minttu sh-t, 159 cm |
iei. Jaakko sh-o, 157 cm, KTK-III |
iee. Vauhti-Kaisa sh-t, 161 cm |
e. Siniliina sh-t, 152 cm |
ei. Timppa sh-o, 149 cm |
eii. Hakalan Renttu sh-o, 151 cm |
eie. Syreeni sh-t, 150 cm |
ee. Tytteli sh-t, 149 cm |
eei. Pekko sh-o, 150 cm |
eee. Tyttiina sh-t, 149 cm |
IKÄÄNTYMINEN
Hanniina ikääntyy 45.00-YIL:n mukaisesti, eli 45 IRL-päivää ovat yksi virtuaalinen vuosi. Kilpailu-ura aloitettiin Liinun muuttaessa meille ja ensimmäisen
orin tamma ottaa vastaan heti, kun sopiva tulee vastaan.
15 vuotta - 23.05.2008
16 vuotta - 07.07.2008
17 vuotta - 21.08.2008
18 vuotta - 05.10.2008
19 vuotta - 19.11.2008
20 vuotta - 03.01.2009
21 vuotta - 17.02.2009
22 vuotta - 03.04.2009
23 vuotta - 18.05.2009
24 vuotta - 02.07.2009
25 vuotta - 16.08.2009
|
JÄLKIPOLVET
Hanniina tulee saamaan elämänsä aikana max. 7 varsaa ja on käytössä jalostukseen myös ulkopuolisilla oreilla omistajan harkinnan mukaan. Otathan yhteyttä osoitteeseen virtuaali at sateenvarjo.net, jos olet kiinnostunut astutuksesta.
00.00.0000 - sh-t/o Annin Varsa (i. Isä)
|
KILPAILU-URA
Katso rankingpisteeni ja ominaisuuspisteeni
täältä! Olen koulupainotteinen tamma. Merkitsemme
vain avoimien kilpailuiden sijoitukset kalenteriin.
SIJOITUKSET:
1, 171207, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he B, Conquérant, 2/36
2, 191207, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he A, Te Adoro Estate, 4/40
3, 261207, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he A, LAC, 8/287
4, 010108, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he C, Viehättävä, 6/96
5, 010108, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he C, Viehättävä, 3/91
6, 301207, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he B, De Duivel, 5/158
7, 171207, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he B, Cecilie Riders, 3/69
8, 171207, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he A, Cecilie Riders, 2/71
9, 171207, KRJ, kouluratsastuskilpailut, kür he A, Cecilie Riders, 6/36
10, 040108, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he C, Cecilie Riders, 5/54
11, 040108, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he B, Cecilie Riders, 2/57
12, 200108, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he B, KK Kimakka, 2/172
13, 240108, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he C, Cadillac, 4/72
14, 260108, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he A, Travik, 2/64
15, 290108, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he B, Sydney, 5/199
16, 250108, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he C, Divine Angel, 4/184
17, 250108, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he B, Divine Angel, 1/237
18, 040208, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he B, Viehättävä, 2/50
19, 130108, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he B, Cecilie Riders, 3/84
20, 210108, KRJ, kouluratsastuskilpailut, KN S, Cecilie Riders, 7/62
21, 280308, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he A, Lockness Hanoverians, 4/30
22, 180308, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he A, Viehättävä, 10/100
23, 180308, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he C, Viehättävä, 3/100
24, 180308, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he C, Viehättävä, 9/100
25, 200308, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he B, Aquanimals, 1/30
26, 200308, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he A, Aquanimals, 4/30
27, 220308, KRJ, kouluratsastuskilpailut, KN S, Nonehood, 4/42
28, 280308, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he B, Viehättävä, 5/60
29, 280308, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he B, Viehättävä, 6/60
30, 010408, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he B, Mawar Stud, 5/36
31, 010408, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he A, Mawar Stud, 2/35
32, 010408, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he A, Nonehood, 3/36
33, 020408, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he C, Ogromny, 3/50
34, 050408, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he A, Viehättävä, 2/50
35, 050408, KRJ, kouluratsastuskilpailut, KN S, Viehättävä, 3/38
36, 050408, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he B, Viehättävä, 6/50
37, 050408, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he A, Viehättävä, 6/50
38, 060408, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he B, Vaapukka, 4/40
39, 140408, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he A, WWR, 1/40
40, 140408, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he B, WWR, 3/40
41, 310108, KRJ, kouluratsastuskilpailut, he C, Cecilie Riders, 8/141
42, 170308, KRJ, kouluratsastuskilpailut, kür he A, Cecilie Riders, 9/100
1, 070108, WRJ, westernratsastuskilpailut, helppo versatile, KaRa, 4/36
2, 070108, WRJ, westernratsastuskilpailut, helppo western horsemanship, KaRa, 1/42
MUUT KUIN SIJOITUKSET
17.03.2008 - KRJ - Helppo C (lyhyt arvonta) - CeRi - 91/100
17.03.2008 - KRJ - Helppo A (lyhyt arvonta) - CeRi - 85/100
17.03.2008 - KRJ - Kür Helppo A (lyhyt arvonta) - CeRi - 71/100
17.03.2008 - KRJ - Helppo C (lyhyt arvonta) - CeRi - 31/100
17.03.2008 - KRJ - Helppo A (lyhyt arvonta) - CeRi - 34/100
17.03.2008 - KRJ - Kür Helppo A (lyhyt arvonta) - CeRi - 17/100
17.03.2008 - KRJ - Helppo C (lyhyt arvonta) - CeRi - 47/100
17.03.2008 - KRJ - Helppo A (lyhyt arvonta) - CeRi - 31/100
17.03.2008 - KRJ - Kür Helppo A (lyhyt arvonta) - CeRi - 77/100
17.03.2008 - KRJ - Helppo C (lyhyt arvonta) - CeRi - 60/100
17.03.2008 - KRJ - Helppo A (lyhyt arvonta) - CeRi - 94/100
17.03.2008 - KRJ - Kür Helppo A (lyhyt arvonta) - CeRi - 40/100
05.04.2008 - KRJ - Helppo C (lyhyt arvonta) - CeRi - 27/81
05.04.2008 - KRJ - Helppo B (lyhyt arvonta) - CeRi - 54/81
05.04.2008 - KRJ - Helppo A (lyhyt arvonta) - CeRi - 21/81
05.04.2008 - KRJ - Helppo C (lyhyt arvonta) - CeRi - 41/81
05.04.2008 - KRJ - Helppo B (lyhyt arvonta) - CeRi - 22/81
05.04.2008 - KRJ - Helppo A (lyhyt arvonta) - CeRi - 49/81
05.04.2008 - KRJ - Helppo C (lyhyt arvonta) - CeRi - 68/81
05.04.2008 - KRJ - Helppo B (lyhyt arvonta) - CeRi - 39/81
05.04.2008 - KRJ - Helppo A (lyhyt arvonta) - CeRi - 27/81
05.04.2008 - KRJ - Helppo C (lyhyt arvonta) - CeRi - 72/81
05.04.2008 - KRJ - Helppo B (lyhyt arvonta) - CeRi - 32/81
05.04.2008 - KRJ - Helppo A (lyhyt arvonta) - CeRi - 44/81
05.04.2008 - KRJ - Helppo C (lyhyt arvonta) - CeRi - 67/81
05.04.2008 - KRJ - Helppo B (lyhyt arvonta) - CeRi - 76/81
05.04.2008 - KRJ - Helppo A (lyhyt arvonta) - CeRi - 6/81
Sivuilla esitelty hevonen on
virtuaalihevonen ja täysin mielikuvituksen tuotetta. Hevosen tiedot eivät liity mitenkään mahdollisiin kuviin, ja kaikki yhtäläisyydet oikeisiin
hevosiin ovat puhdasta sattumaa. This horse is a Sim-Game horse - nothing exist in real life. If something matches with real life, it's only a pure coincidence and this Sim-Game horse doesn't have anyhing
to do with the horse of the photographs on this page.
What is this?
Kaikki sivuilla esitetty materiaali © Cecilié Stud / sateenvarjo.net/ces 2004-2008 (lukuunottamatta kuvia, joiden tekijänoikeusmerkinnät löytyvät kuvien alapuolelta). Kopiointi kielletty!